ARVOSTELUT

Arvostelut siirretty Etusivulle http://kuljekaksikuuta.blogspot.fi/

Kirjoitan ennen joulua päivittäin arvosteluja auttaakseni lukijoita valitsemaan lapsille ja nuorille joululahjakirjoja. Esittelen enimmäkseen ulkomaisia vuoden 2015 kirjoja. Koska postin lakko on hidastanut uutuuskirjojen saamista kustantajilta, joudun ehkä palaamaan vähän vanhempiinkin kirjoihin. Kirjahan ei huonone vaan paranee vanhetessaan.

Joulukuun 2. päivä

Julia Donaldson & Axel Scheffler  
Linnunpelättien häät
Suomentanut Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä 2015

Mahtaakohan kirja perustua tositapahtumiin, kun tekijät poseeraavat tässä aivan oikeiden Heinä-Heinon ja Kaura-Lauran kanssa? http://www.kustannusmakela.fi/binary/file/-/fid/1370
Englantilaiset Julia Donaldson ja Axel Scheffler ovat tehneet paljon kuvakirjoja yhdessä. Mörkyli (1999, The Gruffalo) oli heidän läpimurtonsa. Mörkylin lukenut tunnistaa muutkin Schefflerin kuvitukset selkeästä, mustia ääriviivoja käyttävästä tyylistä. Donaldson puolestaan riimittää mielellään kirjansa ja kertoo jopa päivänsä tapahtumista riimitellen. (Jos kiinnostaa: http://www.juliadonaldson.co.uk/about.htm#day Toivottavasti hän ei sentään puhu samalla tavalla!)

Kuvakirja tarjoaa aimo annoksen maalaisromantiikkaa sankareinaan linnunpelätit. Heinä-Heino ihastuu välittömästi uuteen kollegaansa Kaura-Lauraan. Kuten ennenkin Donaldsonin kirjoissa, toistetaan ydinsäettä, joka iskostuu mukavasti lapsen päähän. Tällä kertaa se on
Järjestetään (tai jokin muu sana) hienot häät, näyttävät ja tyylikkäät!
Sittenpä hankitaan peläteille sopivat tarvikkeet tyylikkyyden takaamisesti. Kun Heinä-Heino viipyy kukkien haussa, uhkaa häitä klassinen ongelma. Ilmaantuu kilpakosija, kreivi Ylermi, pelättien sukua hänkin. Ylermi on tietenkin paha poika, joka sikarillaan sytyttää pellon palamaan. Heinolla on siinä ratkaisun paikka ja kaikki päättyy niinkuin pitikin - näyttäviin ja tyylikkäisiin häihin.

Kuvakirjan idea on hauska ja tarina kerrotaan sopivan pelkistetysti. Vaakaan taitettu muoto tarjoaa värikylläisiä maalaisnäkymiä. Eläinlajeja punotaan yllin kyllin mukaan. Scheffler piirtää eläimet niin usein hymyilemään, että vakavammat otukset näyttävät jotenkin koomisilta. Traktorin nimeäminen Mörgusoniksi on hauska viittaus Mörkyliin (lieneekö Grufford alkuteoksessa?).

Kovin sarjakuvamaisiahan tämän parivaljakon kuvakirjat ovat, mutta yhtä kaikki hyväntuulisia. Pienen lapsen on vähän vaikeampi ymmärtää riimitettyä tekstiä, jolloin selkeät kuvasarjat ovat avuksi. Häät ovat heinäpellollakin suuri tapaus. Ja häistähän joku aina myöhästyy. Tällä kertaa se on etana, joka muuten oli syyllinen Heinon viipymiseenkin. Donaldson ja Scheffler osaavat tehdä linnunpeläteistään niin eloisia ja samastuttavia että ihmetellä täytyy. 



Siiri Enoranta
Surunhauras, lasinterävä   
WSOY 2015, 473 s.

Teen heti poikkeuksen blogini päälinjoista ja tartun kotimaiseen nuorten fantasiakirjaan.

Kirjalla on ensinnäkin onnistuneen kaunis, lukemaan kutsuva nimi. 6-vuotias pojanpoikani kysyi kannen nähdessään, käsitteleekö se kuolemaa. Kyllä se sitäkin käsittelee, vastasin.

Kuoleman lisäksi Enorannan romaani käsittelee myytin ja historian törmäämistä. Surukauriin kansa uskoo, että surukauris kertoo jokaiselle 6-vuotiaalle, kuinka paljon surua tämän elämässä tulee olemaan. Lähemmin tätä riittiä seurataan Hahtuvaaran perheen nuorimman lapsen, Ulin kautta. Suru on jo kuitenkin tavoittanut Ulin perheen tätä ennen, sillä aivan kirjan alussa hänen äitinsä kuolee.

Surukauris viipyy Ulin kanssa päivän ja yön. Poika on vakuuttunut siitä, että hänen elämänsä on pohjattoman onneton ja tuhoaa hänen ympärillään olevienkin elämän. Uli tahtoo pois kotisaareltaan, vaikka ei ole mitään tietoa siitä, mitä meren tuolla puolen on.

Surukauriiden lisäksi trooppisen saaren asukkaiden elämässä elää toinenkin myyttinen hahmo. Sumunsalpaaja on tietäjä, joka näkee transsissa tulevaisuuteen. Omassa mielessään hän harmittelee sitä, etteivät hänen esi-isänsä ole välittäneet muuta perimätietoa kuin sen, että kansa on saapunut saarelle yli viisisataa vuotta sitten. Yksinkertaisia keräily- ja maanviljelyelinkeinoja harjoittava kansa on vailla historiaa.

Uli lähettää pullopostin, joka päätyy Sidrineian niemimaalle. Siellä elää Lasinkirkkaan prinsessa Sadeian hallinnossa "kehittyneempi" kansa, joka on vaurastunut käymällä kauppaa naapurimaiden kanssa. Tieto Ulin kirjeestä leviää Sadeiankin korviin, joiden välissä herää himo lähteä etsimään myyttisiä kultakauriita. Koska hän on tunteeton yksinvaltias, kukaan ei voi vastustaa hänen aiettaan, ei vaikka yksinvaltias on vasta 16-vuotias.

Enoranta käyttää näkökulmakerrontaa siten, että kukin luku kerrotaan yhden henkilöhahmon kautta. Kertomus kulkee hyvin sen jälkeen kun lukija on selvinnyt alun hahmotusvaikeuksista; onhan kyseessä maailma, joka on rakennettava sitä mukaa kun siitä saa tietoa. Viattomuuden tilassa uinuvan Surukauriin kansan ja sidrineialaisten lisäksi kulttuurien törmäykseen lisätään myös radhujen barbaarikansa. Viimeksimainittujen kuvaus ja käyttäytyminen juonen käänteissä on romaanin epäuskottavinta ainesta, mutta palvelee kuitenkin kokonaisuutta, jossa prinsessa Sedeian perustama naisvaltaisuus kesyttää villit karjut.

Matriarkaalinen yhteisö ei ole uuden uutta fantasiaromaanissa, mutta Enoranta toteuttaa sen jäsenten näkökulmaa johdonmukaisesti aina sanastoa myöten. Sen sijaan muutamat muut ilmaukset puhkaisevat luodun fantasiamaailman omalakisuuteen aukkoja. On kuitenkin kysymys kulttuurista, jossa matkustetaan vasta purjelaivoilla. Kursivoinnit minun:
Edellisen joulukuun päivä palautui Beannan mieleen kuin hän olisi katsonut sitä filmiltä. (s. 23)
Siksi Kurkuma ymmärsi, siksi hänen oli ymmärrettävä prinsessan jokainen kova sana, jokainen ilkeä katse, jokainen teko, joka muussa kontekstissa olisi ollut epäreilu. (s. 49)
"Auringosta tulee syöpä", Tirilaia sanoi, käänsi selkänsä ja meni. (s. 155)
Hänen silmissään oli sellaista vauhkoutta kuin Sarastuksen lemmikkieläintarhan gaselleilla, kun oli rokotusten aika ja eläinlääkäri lähestyi neulan kanssa. (s. 209)
Tällaiset nykyteknologian tuntevan ihmisen suuhun sopivat kielikuvat ja terveystiedot sekä -välineet eivät sovi teoksessa kuvattujen kokijoiden ajatusmaailmaan.

Muutoin Enorannan romaani on kerronnan suuri saavutus. Eri suunnista alkava kerronta vyöryy yhdeksi kokonaisuudeksi kansojen kohdatessa ja joutuessa muuttamaan käsityksiään. Enoranta kuvaa oivaltavasti sitä, kuinka Surukauriin kansa on vaarassa menettää myyttinsä saadessaan historian ja ehkä menettääkin. Juoneen on rakennettu tehokkaita yllätyksiä, jotka perustelevat yli neljäsataasivuisen luku-urakan. Romaani käy yhä mielenkiintoisemmaksi loppua kohti. Henkilöiden muutos on uskottavan kivuliasta. Kaiken kaikkiaan Surunhauras, lasinterävä kimmeltää kirkkaana prinsessa Sedeian lasikorujen tavoin.
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti